HOIVAPALVELU PÄÄKAUPUNKISEUDULLA
Ajasta ja laadusta tinkimättä.


Sellaista kotihoitoa, mitä haluaisimme omille läheisillemme tarjottavan.
Capri Hoivapalvelut on kotihoitoon keskittyvä perheyritys, jonka takana on kaksi terveydenhuollon ammattilaista, aviopari. Henkilökohtaista työkokemusta hoitoalalta on kertynyt jo yli 30 vuoden ajalta, jonka aikana he näkivät lisääntyvän hoitajapulan vaikutukset kotihoitoon konkreettisesti. Työntekijöitä ei ollut tarpeeksi eikä laadukasta hoitoa voitu aina tarjota, työntekijöiden hyvinvointi kärsi ja hoidon laatu lähti väistämättä laskuun. Halu ottaa ensimmäinen askel kohti asiakkaiden että työntekijöiden tinkimättömien olosuhteiden takaamista sai aikaan uuden ajan hoivapalvelun, Caprin. Ihmisiin ja hyvinvointiin panostava lähestymistapa on johtanut huippuluokan asiakas- ja työtyytyväisyyteen, merkittävien ihmissuhteiden syntyyn, lämpöön ja aitoon välittämiseen, antaen perheyritykselle sanana täysin uuden merkityksen.
Meidän hoitajina tulee pyrkiä integroitumaan asiakkaidemme arkeen – ei toisinpäin. Tärkein tehtävämme on mahdollistaa asiakkaan tutun ja turvallisen arjen jatkuminen, eikä tuen tarve arjessa ole koskaan syy rikkoa tuota turvan tunnetta.
— Niki, Caprin perustaja ja omistaja

KOTIHOITO
Meille olet yksilö ja haluamme varmistaa arkesi tärkeiden asioiden jatkumon ehdoitta. Lupaamme turvaa ja pidämme huolta hyvinvoinnistasi kokonaisvaltaisesti, ajasta ja resursseista tinkimättä.

KOTISAIRAANHOITO
Turvallisuuden tunne on jokaisen perusoikeus. Huolehdimme sairaanhoidollisista tarpeistasi sekä tiedon kulusta puolestasi.

SAATTAJA- JA ASIOINTITUKIPALVELU
Lähtö lääkärikäynnille, päivätoimintaan tai vaikka kuntoutuskäynnille? Olemme apunasi kun tarvitset saattajan tai tukea arjen asiointiin.

Sinustako uusi vahvistus Caprin tiimiin?
Ota yhteyttä!

Vuosaarentie 8, 00980 Helsinki
puh. 0103489499 | info@caprihp.fi
Y-tunnus 3294208-6